Tällä hetkellä monen museon tulevaisuus on epävarma. Muistan tunteneeni surua vieraillessani Museoviraston keskusvarastolla ja nähdessäni siellä pakkauslaatikoita, joissa oli teksti "Koitsanlahden hovi". Ne laatikot sisälsivät Parikkalan Koitsanlahden hovin irtaimiston, puretun museonäyttelyn. Olin vieraillut Koitsanlahdessa yhdeksänvuotiaana, ja vierailu ja tarinat pahoista pajareista inspiroivat mielikuvitustani pitkään, osin varmaan vieläkin.
Viime kesänä vierailin Anjalan kartanon pihamaalla. Edellisellä vierailullani se oli elävä museo, joka kertoi paikallishistoriasta ja erityisesti yhdestä merkittävästä hetkestä Suomen historiassa 12.8.1788, jolloin Anjalan kartanossa allekirjoitettiin Anjalan liittokirja. Tuon museovierailun ansiosta Anjalan liitto ei ollut minulle vain merkityksettömiä sanoja historian tunnilta vaan elävää historiaa. Nyt viime kesänä Anjalan kartanon ikkunat tuijottivat mustina ja mitään näkemättöminä. Kartanoon etsitään kuulemani mukaan sopivaa yrittäjää, joka pitäisi miljöön elävänä. Toivottavasti sellainen löytyy.
Helsingin Tennispalatsissa oli mainio Kulttuurien museo, jonka toiminta jatkunee jossain muodossa Kansallismuseon tiloissa. Tennispalatsin museossakin kävin monet kerrat kartuttamassa tietojani ja inspiroitumassa mm. Intian ja Uralin kansojen kulttuurista.
Jyväskylän kaupunki harkitsee Suomen käsityön museon ylläpidosta luopumista. Kokoelmathan toki säilyvät, mutta mitä iloa niistä on, jos niitä ei voi nähdä? Orimattilan alueen Martat tekivät todellisen kulttuuriteon kootessaan Orimattilan Kehräämölle vanhojen käsitöiden näyttelyn. Näyttely oli laaja ja auki kolmen viikon ajan maanantaista lauantaihin. Hatunnosto heille.
Kehräämö sopi jo historiansa puolesta mainiosti käsityönäyttelyn näyttämöksi, onhan tiloissa toiminut aikoinaan Orimattilan Villatehdas ja sen jälkeen muuta tekstiiliteollisuutta. Käsityöt olivat marttojen sukulaisten töitä, omia töitä ja jopa huutokauppalöytöjä. Useimmilla tekstiileillä oli oma tarinansa kerrottavana.
Minua ihastutti se, kuinka paljon vaivaa ja aikaa on käytetty esimerkiksi pienten säilytystekstiilien koristeluun. Tavaraa on ollut vähemmän, mutta hankituista tavaroista on pyritty pitämään hyvää huolta, jotta ne säilyisivät hyvinä pitkään. Yllä olevissa kuvissa on yksityiskohtia kampalaukusta ja käsinelaukusta. Kumpikin sellainen esine, jota ei enää käytössä näe.
Kuinka monella on käytössä tarjottimen kannattimet? Minulla itse asiassa on, ei tosin täällä sisällä talossa, mutta aitan seinällä isoäitini kirjomat tarjottimen kannattimet palvelevat edelleen. Yllä olevat tarjottimen kannattimet on kirjonut pellavalle Bertta Sandholm noin 1920.
Ystäväni, jonka kanssa näyttelyä kiertelin, pysähtyi näiden lakanoiden kohdalla muistelemaan mummolaansa, jossa nukuttiin pitsilakanoiden välissä, painavan tikatun täkin alla, turvassa. Lakanat toivat myös mieleen ne aamuäänet, jotka kertoivat siitä, että mummo nousi ylös, laittoi tulen hellaan ja alkoi keittää kahvia.
Pannumyssyäkään ei enää jokaisesta taloudesta löydy. Pannumyssyn olen kuitenkin huomannut käteväksi esimerkiksi aitassa tai pihamaalla kahvitellessa. Pannumyssyjä valmistettiin ennen esimerkiksi koulujen käsityötunneilla.
Pyyheliinapeittoja oli näytteillä varmaankin kymmeniä. Ylempi peite on Bertta Sandholmin pellavalle kirjailema noin vuodelta 1920. Alempi ristipistoin kirjailtu on muistaakseni 1950-luvulta. Oman isoäitini kirjailema pyyheliinapeitto suojaa keittiöpyyhkeitäni edelleen.
Entä mitä kaikkea onkaan nähnyt Ruhan kartanon sisäkön esiliina 1920-luvulla? Voi, kunpa muistaisi itsekin käyttää esiliinaa useammin! Tosin ruokaa valmistaessa jonkinlainen kokovartalohaalari olisi ainakin minulla kaikkein käyttökelpoisin.
Hento vaaleanpunainen ja vaaleanvihreä yhdistyvät hienostuneesti tässä 1920-luvun tyynynpäällisessä.
Seinävaatteita kirjailtiin kotien kaunistukseksi. Alimmainen seinävaate on nuoren koululaisen äitinsä kutomalle pellavakankaalle kirjailema. Nämä pöllöt riemastuttivat ainakin minua, pöllöjen ihailijaa niiden kaikissa esiintymismuodoissa.
Ryijyjä arvostetaan nykyään käsittääkseni enemmän kuin parina aikaisempana vuosikymmenenä. Minusta ryijyt ovat kiehtovia. Ne ovat kaikki oman aikansa lapsia täynnä symboliikkaa. Kahdessa alimmaisessa ryijyssä näyttäisivät olevan pääosassa suomenlampaan villan omat hienostuneet sävyt.
Ryijyn innoittajana voi olla vaikkapa kirja. Ylempänä Kalevalasta innoituksensa saanut ryijy,alempana Seitsemän veljestä -ryijy. Killi ja Kiiskikin ovat päässeet mukaan.
Näitä pieniä vaakunaryijyjä taisi valmistua aika monessa karjalaistalossa sodan jälkeen. "Ameriikantätini", moderni lakinainen, oli sellaisen kutonut 1980-luvulla kunnioittaakseen karjalaisia juuriaan ja oli ilmiselvästi ylpeä saavutuksestaan.
Rekipeitot tehtiin yleensä mustasta villakankaasta ja koristeltiin kirjailuin. Niiden alkuperäinen tehtävä oli lämmittää reessä matkustajia. Nykyisin minulla on autossani varmuuden vuoksi mukana fleece-huopa tai kaksi, mutta niitä ei ole koristeltu kirjailuin ja ne ovat tyystin teollia valmisteita.
Minua miellytti suuresti tämä kirjailtu päiväpeitto. Oheistietojen mukaan se on 1920-luvulta ja ostettu huutokaupasta. Oiva löytö.
Ihastuin suuresti myös tämän keinutuolimaton kirjailuihin. Oheisessa kuvassa on yksityiskohta työstä.
Erilaisia pöytäliinoja oli näyttelyssä oppaan kertoman mukaan ainakin 90. Alimmainen kuva on yksityiskohta Orimattilan maineikkaassa kotitalousopistossa 1900-luvun alkupuolella kirjaillusta pienestä pöytäliinasta. Pöytäliinojen kukat ovat kukkineet syksyllä ja talvellakin ja tuoneet iloa ja väriä omistajiensa koteihin. Toivottavasti nämä kuvat herättävät muistoja ja virittävät luovia ajatuksia. Minulle ainakin kävi niin.
Kehräämö sopi jo historiansa puolesta mainiosti käsityönäyttelyn näyttämöksi, onhan tiloissa toiminut aikoinaan Orimattilan Villatehdas ja sen jälkeen muuta tekstiiliteollisuutta. Käsityöt olivat marttojen sukulaisten töitä, omia töitä ja jopa huutokauppalöytöjä. Useimmilla tekstiileillä oli oma tarinansa kerrottavana.
Minua ihastutti se, kuinka paljon vaivaa ja aikaa on käytetty esimerkiksi pienten säilytystekstiilien koristeluun. Tavaraa on ollut vähemmän, mutta hankituista tavaroista on pyritty pitämään hyvää huolta, jotta ne säilyisivät hyvinä pitkään. Yllä olevissa kuvissa on yksityiskohtia kampalaukusta ja käsinelaukusta. Kumpikin sellainen esine, jota ei enää käytössä näe.
Kuinka monella on käytössä tarjottimen kannattimet? Minulla itse asiassa on, ei tosin täällä sisällä talossa, mutta aitan seinällä isoäitini kirjomat tarjottimen kannattimet palvelevat edelleen. Yllä olevat tarjottimen kannattimet on kirjonut pellavalle Bertta Sandholm noin 1920.
Ystäväni, jonka kanssa näyttelyä kiertelin, pysähtyi näiden lakanoiden kohdalla muistelemaan mummolaansa, jossa nukuttiin pitsilakanoiden välissä, painavan tikatun täkin alla, turvassa. Lakanat toivat myös mieleen ne aamuäänet, jotka kertoivat siitä, että mummo nousi ylös, laittoi tulen hellaan ja alkoi keittää kahvia.
Pannumyssyäkään ei enää jokaisesta taloudesta löydy. Pannumyssyn olen kuitenkin huomannut käteväksi esimerkiksi aitassa tai pihamaalla kahvitellessa. Pannumyssyjä valmistettiin ennen esimerkiksi koulujen käsityötunneilla.
Pyyheliinapeittoja oli näytteillä varmaankin kymmeniä. Ylempi peite on Bertta Sandholmin pellavalle kirjailema noin vuodelta 1920. Alempi ristipistoin kirjailtu on muistaakseni 1950-luvulta. Oman isoäitini kirjailema pyyheliinapeitto suojaa keittiöpyyhkeitäni edelleen.
Entä mitä kaikkea onkaan nähnyt Ruhan kartanon sisäkön esiliina 1920-luvulla? Voi, kunpa muistaisi itsekin käyttää esiliinaa useammin! Tosin ruokaa valmistaessa jonkinlainen kokovartalohaalari olisi ainakin minulla kaikkein käyttökelpoisin.
Hento vaaleanpunainen ja vaaleanvihreä yhdistyvät hienostuneesti tässä 1920-luvun tyynynpäällisessä.
Seinävaatteita kirjailtiin kotien kaunistukseksi. Alimmainen seinävaate on nuoren koululaisen äitinsä kutomalle pellavakankaalle kirjailema. Nämä pöllöt riemastuttivat ainakin minua, pöllöjen ihailijaa niiden kaikissa esiintymismuodoissa.
Ryijyjä arvostetaan nykyään käsittääkseni enemmän kuin parina aikaisempana vuosikymmenenä. Minusta ryijyt ovat kiehtovia. Ne ovat kaikki oman aikansa lapsia täynnä symboliikkaa. Kahdessa alimmaisessa ryijyssä näyttäisivät olevan pääosassa suomenlampaan villan omat hienostuneet sävyt.
Näitä pieniä vaakunaryijyjä taisi valmistua aika monessa karjalaistalossa sodan jälkeen. "Ameriikantätini", moderni lakinainen, oli sellaisen kutonut 1980-luvulla kunnioittaakseen karjalaisia juuriaan ja oli ilmiselvästi ylpeä saavutuksestaan.
Rekipeitot tehtiin yleensä mustasta villakankaasta ja koristeltiin kirjailuin. Niiden alkuperäinen tehtävä oli lämmittää reessä matkustajia. Nykyisin minulla on autossani varmuuden vuoksi mukana fleece-huopa tai kaksi, mutta niitä ei ole koristeltu kirjailuin ja ne ovat tyystin teollia valmisteita.
Minua miellytti suuresti tämä kirjailtu päiväpeitto. Oheistietojen mukaan se on 1920-luvulta ja ostettu huutokaupasta. Oiva löytö.
Ihastuin suuresti myös tämän keinutuolimaton kirjailuihin. Oheisessa kuvassa on yksityiskohta työstä.
Erilaisia pöytäliinoja oli näyttelyssä oppaan kertoman mukaan ainakin 90. Alimmainen kuva on yksityiskohta Orimattilan maineikkaassa kotitalousopistossa 1900-luvun alkupuolella kirjaillusta pienestä pöytäliinasta. Pöytäliinojen kukat ovat kukkineet syksyllä ja talvellakin ja tuoneet iloa ja väriä omistajiensa koteihin. Toivottavasti nämä kuvat herättävät muistoja ja virittävät luovia ajatuksia. Minulle ainakin kävi niin.
