Haukankierros

Haukankierros on merkitty luontopolku Mäntsälän Saarella. Parkkipaikka sekä  lähtö- ja paluupiste ovat Pohjoisen pikatien varrella, suunnilleen Saaren kartanoa (Keuda) vastapäätä. Polku on merkitty punäkärkisin paaluin.

Suuntasimme luontopolulle eräänä lokakuisena sunnuntaina, tätini, salukinpentu Koku ja minä. Tädilleni reitti oli tuttu vuosien takaa, minä en ollut siellä aikaisemmin käynyt, vaikka tätini oli monesti muistellut komeita näkymiä  jyrkiltä kallioilta alas järvelle.

 

Edellisenä päivänä oli satanut räntää ja lunta, ja pikku pakkanen oli säilyttänyt lumen maassa. Iltapäivä oli kuitenkin aurinkoinen, joten hyvillä mielin lähdimme matkaan.

Reitti on kokonaisuudessaan noin viisi kilometriä pitkä ja esittelee alueen luontoa monipuolisesti. Maasto on vaihtelevaa ja polku on alkupäästä hyvin selkeä ja hyvin merkitty. Jotkin kohdat saattavat kovin liukkailla keleillä olla hankalia. Yksi ojan ylitys tuntui nytkin lievästi jännittävältä, ylitys täytyi nimittäin tehdä kahta kapeahkoa pyöreää puuta myöten. Puut olivat aika jäiset, mutta onneksi vaelluskengän ote piti. Kumisaappaissa olisi  jalka saattanut lipsahtaakin
.

              Reitin alkuosa seurailee puron vartta. Vain niukasti oli purossa vettä tähän aikaan vuodesta.

Pikku saluki onnistui loukkaamaan jalkansa tässä sillassa. Vamma ei kuitenkaan ollut kovin vakava ja parani puhaltamalla.

                   Puron varrelta polku johdattaa kulkijat metsän sisuksiin ja pian suolammen rantaan.

                          Suolammen jälkeen polku nousee hitaasti. Ympärillä kasvaa vanhaa metsää.

                          Luonnonsuojelualueella saavat lahotkin rungot jatkaa elämäänsä pahkojen kasvualustana.

Polun päättyessä raiviolle meille tuli ongelma. Polkua, merkkejä eikä edellisten kulkijoiden jälkiä ei enää näkynyt. Tiesin, että osapuilleen näillä kohdin meidän piti pyrkiä takaisin siihen ilmansuuntaan, josta olimme lähteneet, joten niin sitten teimme, mutta polkua emme enää yhyttäneet. Päädyimme omia reittejämme Hunttusjärven rantaan, mutta komeat näkymät kallioilta jäivät tällä kertaa väliin.

                   Metsäkoneen työskentelyn jäljet haittasivat hieman myös järvimaiseman ihailua.

Lähellä sijaitseva kota on lukittu, mutta istahdimme penkeille ja söimme jo perinteeksi tulleet suppilovahverovoileipämme ja jälkiruokapullamme.

            Polun loppupäästä löytyy vielä lähde, joka on varmaan mukava vilvoittelupaikka kesäkuumalla.

Salukin kanssa metsässä

Olen liikkunut metsissä, jokien ja järvien rannoilla aina, aivan pienestä pitäen. Luonto on yksi tärkeimmistä inspiraation lähteistäni kaikissa tekemisissäni. Luonnossa liikkuminen hoitaa sieluani ja ravitsee henkeäni. Se, että saan jakaa luontoelämykseni pienen salukipojan kanssa, lisää  onnen tunnetta. Laskeskelin juuri, että elämässäni on ollut paljon enemmän salukillisia vuosia kuin salukittomia. Siispä useimmat metsäretkeni olen tehnyt erilaisten ja eri-ikäisten salukiseuralaisten keralla.

Salukin ja yleensäkin eläimen kanssa metsässä liikkuminen tuntuu tarkoitukselliselta ja mielekkäältä. Se on myös turvallista. Salukin  aistit ovat paljon paremmat kuin ihmisen. Saluki huomaa muut eläimet yleensä aiemmin kuin ihminen. Se vaistoaa myös säätilan muutokset, muistaa kuljetut reitit sekä polut ja johdattaa erehtymättä takaisin lähtöpisteeseen. Pimeän joskus yllättäessä olen joutunut turvautumaan salukin loistavaan hämäränäköön. Se on toiminut   melkeinpä opaskoirana.

Yksi salukien erityispiirre on niiden kyky löytää juomavettä. Ne juovat suhteellisen vähän, mutta janoisena löytävät erehtymättä veden luo. Kuono haistelee tovin kosteikkoista sammalta, pysähtyy. Pari kaapaisua tassulla, ja tassujen kaivamaan kuoppaseen alkaa pulputa vettä. Saluki odottaa hetken, ja kun kuoppa on täyttynyt vedestä, se  alkaa latkia.

 

Salukin kanssa liikkuessaan kiinnittää huomiota asioihin, joita ei ehkä tulisi muuten huomanneeksikaan. Omat aistit ja huomiokyky kehittyvät, kun niihin lisätään hiven salukin näkökulmaa.

Salukit ovat esteetikkoja. Ne jaksavat  kaiken toiminnan keskellä pysähtyä ihailemaan sitä,  mikä on niiden mielestä kaunista ja kiinnostavaa.

Salukilla on kyky löytää kauniita paikkoja ja nauttia niistä kanssasi. Jaettu luontoelämys on kaksinkertainen elämys.

On ilo seurata, miten elämyksellisiä erilaiset metsän materiaalit voivat olla. Heinään voi piiloutua. Lisäksi se on pehmeää. Siinä on hyvä levähtää hetkinen.

Jäkälä on myös mitä mainioin levähdysalusta.

Salukille hiekka aiheuttaa miltei hurmostilan. Sitä voi kaivaa, siihen voi kaivautua, siinä voi liukua ja juosta. Se on helposti muokkautuvaa salukin mielimateriaalia.

Saluki voi olla oiva apulainen metsän herkkujen etsinnässä. Koluan edelleen niitä loistavia suppilovahveropesäkkeitä, joita Fahva-salukini minulle vuosia sitten etsi.

Aina salukikaan ei huomaa kaikkea. Tämän kuvan tarkkaavainen katselu paljastaa taka-alalla pensaikkoon pakenevan jäniksen, joka jäi sekä kuvaajalta että salukilta kuvaustilanteessa huomaamatta.

Hienointa salukin kanssa liikkumisessa on kumppanuuden jakamisen lisäksi se, että salukikin on osa luontoa. Silmä ei koskaan väsy sen liikkeiden, linjojen ja estetiikan ihailuun.

Ruskaretki Lammin polulle

Pidän luonnossa liikkumisesta ja retkeilemisestä. Olen aina pitänyt. Ensimmäisiä retkeilykokemuksia olivat tietysti ne kerrat, jolloin mukaan pakattiin viltti ja pari voileipää ja kuljettiin noin 200 metrin matka pellon reunaan eväitä syömään. Tai mustikan ja puolukan poimintamatkat äidin ja mamman kanssa metsään. Silloinkin syötiin eväitä.

     Myöhemmin minua puraisi Lapin kärpänen luettuani Anni Polvan Karhunkierroksesta kertovan kepeän romaanin Kumpi vei sydämeni. Ensimmäinen Lapin vaellukseni suuntautui kuitenkin Hetta-Pallas-reitille. Kuusamossakin olen sitten myöhemmin vaeltanut.

     Vaelluksen hurmion voi kuitenkin saavuttaa lyhyessäkin ajassa, vaikkapa yhdessä päivässä, ja Etelä-Suomessa. Tämä mielessä pakkauduimme tätini ja salukinpentuni Kokun kanssa autoon ja suuntasimme kohti Artjärvellä sijaitsevaa Lammin luontopolkua.

     Polkuja on oikeastaan kaksi, Lammin polku ja sen jatkeena Rajasuon reitti. Reittien varrelta löytyy kaksi laavua ja varaustupa. Lammin polku kulkee Lammin suon reunaa ja nousee jyrkkärinteiselle Lamminmäelle, josta aukeavat huikeat näkymät yli Artjärven. Suota, viljelymaisemaa, metsää ja vesistöjä - kaikki yhdellä silmäyksellä.

                                                      Lammin mäen jyrkänteitä alhaalta päin katsottuna.

                                          Laavu oli siisti ja hyvin varusteltu huusseineen.

                                            Etualalla Lammin suo.